keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

MISS SAVOTAR 2014 ON NANNI ARGILLANDER!

MISS SAVOTAR 2014

Miss Savotar 2014 finaali pidettiin toista kertaa la 12.7. Kylpylähotelli Rauhalahdessa. Paikka oli täynnä missien kannustusjoukkoja. Koko päivä oli yhtä huisketta. Aamusta oli kampaaja ja meikkaaja. Jokainen missiehdokas meikattiin ja hiukset laitettiin upeasti. Kiitos Alex Tuominen ja Hiusstudio Alex T.! Meitä varten oli varattu koko kampaamo klo 11 lähtien lauantaina aamuna.

Kylpylähotelli Rauhalahti tarjosi meille sitten seisovasta pöydästä maittavan päivällisen ja muutenkin huolehti koko päivän ja illan ruoka- ja juomapuolesta. Kiitos Kylpylähotelli Rauhalahti!
Kauneuskilpailu alkoi klo 21 ja päättyi kruunaukseen noin klo 23. Tuomaristolla oli yksimielinen päätös 3 parhaan suhteen. Järjestys tosin vaihteli hieman eri henkilöillä.

VOITTAJAKSI NANNI ARGILLANDER

Miss Savotar 2014 on 18-vuotias Nanni Argillander. Hän opiskelee Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiossa. Toiseksi perintöprinsessaksi tuli venäläissyntyinen 21 –vuotias liiketalouden opiskelija Valeriya Gogunskaya ja ensimmäiseksi perintöprinsessaksi tuli 18-vuotias ylioppilas Marianne Räisänen. Kaikki ovat kuopiolaisia.

Kilpailu oli korkeatasoinen ja alussa tehtävä tuntuikin vaikealta. Illan kuluessa kolmen kärki alkoi kuitenkin muotoutua. Kaikki finalistit olivat viehättäviä ja kiitos kaikille!
Omalta kannaltani koen, että kilpailu onnistui hyvin. Kiitostakin on tullut. Kuopion kaupunkilehti kertoo tällä viikolla finaali-illasta valokuvineen, sekä printtilehdessä että netin näköislehdessä.
No tässäpä tämä tällä kertaa.
Aurinkoa päivääsi!

haliterkuin
tuija

KIITOS lisäksi:
Kuopion kaupunkilehti
Tiina Jylhä – The Look
Lady Line – Kuopio
Rosanna – Kukka- ja hautauspalvelu

Ohjelma- ja viihdepalvelut Tähtisäde

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Suomen kolmanneksi kaunein tuomaristossani!


AURINKOA JA HELLETTÄ!!

Iloinen tervehdys Sinulle lukijani!
Saatiinpa vihdoinkin kesä Suomeen! Kesäkuu kun piti hytistä ja palella ja pitipä jotkut jopa toppatakkejakin päällään. En tosin minä, kun en sellaista edes omista.
No niin – asiaan! Lähdin tässä taas kertomaan ja päivittämään uusia missiuutisia ym...

MISS SAVOTAR 2014 FINAALI LA 12.7. KLO 21-23

PITOPAIKKA: KYLPYLÄHOTELLI RAUHALAHTI, KUOPIO


AIKATAULU: Missifinaali starttaa klo 21

- bikinikierros, missien esittely ja haastattelu klo 21.-21.45

- Hannu Auvinen group soittaa + Jaden ensiesitys: ”Läpi tumman maan” välillä klo 21.45 - 22.30

- II kierros eli juhlapukukierros 22.30 -23

- missin kruunaus ja palkintojen jakoa klo 23. -> 23.15

TUOMARISTO

Tuomaristokokoonpano: Miss Savotar järjestäjä/juontaja Tuija Järvinen, Miss Savotar 2013 II perintöprinsessa Piia Härkönen, Miss Suomen II perintöprinsessa Milla Romppanen, Muoti Pian Sanna Laitinen, Hiusstudio Alex T:n Alex Tuominen, Kuopion kaupunkilehden Inka Matilainen ja Laura Töyräs.

TITTELIT
Miss Savotar kilpailussa valitaan: Miss Savotar 2014, 2 perintöprinsessaa ja Miss Aurinkoinen 2014 (uusi titteli: valoisa ja positiivinen persoona) sekä julistetaan Kuopion kaupunkilehden lukijoiden oma suosikki.

LIPUT: 10 EUROA

TERVETULOA!

Haliterkuin: tuija

perjantai 4. heinäkuuta 2014

MISSIT JUMPASSA JA SUMMER UP

Aurinkoinen perjantai-iltapäivä tervehdys!

Pakko nyt kirjoittaa, että täällä Kuopiossa satoi koko päivän mutta aivan yllättäen mollukka tuli esiin. Olin jo kutakuinkin unohtanut mitä auringon paiste on ja miltä sen lämpö tuntuu.

LADY LINE JA SH´BAM
Käytimme Kuopion kaupunkilehden ja toimittaja Inka Matilaisen kanssa Miss Savotar 2014 finalisteja SH´BAM tanssitunnilla tiistai-iltana. SH´BAM:n 45-minuuttinen koostui kuumista ja nopeista tanssillisista liikesarjoista sekä erilaisista kuvioista vanhojen uudelleen miksattujen listahittien seurassa.
Olipa todella rankkaa! Olin ihan yllättynyt siitä, kun ajattelin, että kuntosali se on ainoastaan sitä ainoaa ja oikeaa todella rankkaa ja kaloreita polttavaa  treeniä, mutta ”Tutta” oli nyt väärässä. Täytyypä alkaa käydä näissä jumpissakin jatkossa. Ne ennakkoluulot!

KUOPION KAUPUNKILEHTI LA 5.7.2014 NRO 28
Voit lukea jumppatuokiostamme missien kanssa lauantain 5.7. 2014 Kuopion kaupunkilehden printtinro:sta 28  tai verkon näköislehdestä pvm 5.7.2014 nro 28, sivulta 8. Lisää kuvia löytynee lehden omalta facebook- sivulta. Käypä tsekaamassa!

SUMMER UP LAHTI  LA 5.7.
Sain VIP-kutsun Summer Up:iin Lahteen, joten suuntaamme tyttäreni Jaden kanssa sinne huomenna aamusta. Aion katsoa lauantai-illan viimeisen esiintyvän tähdenkin eli Lahden oman pojan CHEEKIN. En ole häntä luonnossa nähnytkään – ehkäpä saan vaihtaa sanasen backstagella, I hope. Myöhemmin lataan kuvia facebook -sivulleni konsertista.
Tässäpä nämä uutiset tällä erää.

Rentoa viikonloppua ja aurinkoa!

hali

tuija

Ps. Ensi viikolla on Miss Savotar 2014 FINAALI!!!

torstai 26. kesäkuuta 2014

MISSIT VIDEOLLA

Toivorikasta torstaita rakas lukijani!

Niin se taitaa olla, että syksy alkaa taittua ennenkuin kesä ehtii edes kunnolla alkaakaan. Olen kuullut sanottavan,että, jos on lauhkea talvi niin tulee kylmä kesä ja näin ainakin nyt näyttää käyneen. Olin ostanut kolme ohutta kesäistä maximekkoa mutta taitaa tällaisilla ilmoilla jäädä nekin pitämättä. Tuuli on sen verran koleahko. Voi vitsi!! Toivossa eläen kuitenkin, että se oikea kesäsää alkaisi pikkuhijaa tulla esiin...onhan sitä kesää vielä jäljellä, kuten laulussakin lauletaan.

MISSIT VIDEOLLA

Kävimme toimittaja Nina Laakson kanssa 17.6. Miss Savotar 2014 ehdokkaiden kanssa Kuopion satamassa kuvauskeikalla ja siitä on nyt tehty videopätkääkin Live24magazine -verkkolehden etusivulle. Käyhän ihastelemassa. 

Linkki:

Miss Savotar 2014 finaali on siis la 12.7. Kylpylähotelli Rauhalahdessa. Tulehan katsomaan upeita savolaisia naisia!!! Miss Savotar 2014 on nimittäin ainoa oikea kauneuskilpailu Kuopiossa ellei koko savossa.

LADY LINELLE TI 1.7.

Miss Savotar 2014 ehdokkaat viemme ensi tiistaina tanssitunnille. Itse olen ko. kuntosalin jäsen tällä hetkellä. Kuopion kaupunkilehti tekee tästä vierailusta uutisen 5.6. ilmestyvään lehteen. Aion myös itse osallistua tunnille. Yritän kuitenkin ottaa muutamia valokuvia facebookiin.

Minulla on vielä muitakin suunnitelmia missien varalle, kirjoitan niistä sitten tuonnempana.
Eipä sitten kuin oikein hyvää tulevaa viikonloppua! Yritäpä rentoutua!

tuija

ps. Tyttäreni Jade julkaisee ensi singlensä Miss Savotar 2014 finaalissa 12.7. 

torstai 19. kesäkuuta 2014

MISS SAVOTAR 2014 JA MISS SUOMI –KILPAILU




Lämminhenkistä Juhannusaattoa! Kuopiossa on koleaa, harmaata ja plussa-asteita vain 13,8. Oikein juhannussää jälleen!!

MISSIKUVAUKSET SATAMASSA 17.6. 

Nina Laakso Live24Magazine -verkkoaikakausilehdestään haastatteli minut ja osan missifinalisteja Kuopion satamassa tiistai-iltana 17.6. Touhussa meni noin 2,5 tuntia. Oli järkyttävän kolea ja sateinen ilma. Tästä huolimatta kuvasimme missit ulkona, koska luonnon oma valo on se parhain. Seuraavana aamuna heräsin kurkku karheana ja hiukka arkana. Nyttemmin olen vielä saanut nuhan. Päätin, että jos juhannussää ei lämpene iltaan mennessä niin tämä nainen jää kyllä kotia tänä iltana tyttärensä kanssa. Olen juuri aikeissa tehdä hänelle kesän ensimmäisen mansikkakakun. Toinen tytär viettääkin juhannusajan lämpimämmissä olosuhteissa Ghanassa, Afrikassa, tosin töitä tehden.

Tässä on linkki Live24Magazine missiuutiseen sekä missikuvagalleriaan. Lue ja tykkää uutisesta samalla, kiitos!

http://www.livekaksnelja.com/news/missit-valloittivat-kuopion-sataman/



Satamassa olivat paikalla, vasemmalta: Valeriya Gogunskaya, Nanni Argillander, Katja Rönkkö, Ida Repo, Eveliina Rajala ja Rosa Eskelinen.
Ryhmäkuvasta puuttuvat: Hanna Kuronen, Katariina Väisänen ja Marianne Räisänen. (he eivät päässeet paikalle esteiden vuoksi).

MISSIVALMENNUS MISS SUOMI -KILPAILUJA VARTEN

Nuorempana valmensin muutaman tytön missikisoihin. Parhaat saavutukset heillä olivat paikkakunnalliset voitot ja valtakunnantason kauneusmittelöt kuten. mm. Speden järjestämä missikipailu tv:ssä aikoinaan. Haluan mainita, että viime kerralla Miss Suomi kisojen perintöprinsessa Milla Romppanen tuli juuri Kuopiosta! Joten täällä on varteenotettavia ehdokkaita.

Miss Savotar 2014 finalisteissa on muutama, jotka haluavat jatkaa valtakunnallisissa mittelöissä. Olen valmis auttamaan mm. Miss Savotar voittajaa asian suhteen. Voin  kertoa mm. julkisuuden eri puolista, mediasta ym...minulla on pitkä kokemus näistä. Muutama on jo käynyt mallikurssin valmiiksi. Käytöstavat ja sisäinen kauneus ovat myös todella tärkeitä avuja eteenpäin mentäessä kuin myös tässä omassa kisassanikin. Korostan myös kilpailuun sitoutumista.

Eipä tässä muuta kuin upeaa Juhannusta!!! Palaillaan. Taidan seuraavaksi viedä missit kuntosalille! Osa ainakin on huippukunnossa, onneksi en itsekään ole missään huonommassa kunnossa tällä hetkellä.
See you.

hali
tuija

maanantai 16. kesäkuuta 2014

MISSIFINALISTIT KUOPION SATAMASSA HUOMENNA!




Aurinkoinen tervehdys Sinulle lukijani! Aurinko paistoi todella upeasti kello kuuden aikoihin tänä aamuna mutta nyt aurinko näyttää menneen pilveen. Taitaa enteillä jo tulevaa Juhannussäätä.....Vappu ja Juhannussää ovat usein kylmiä ja koleita tuttuun tyyliin.

Päätin postata blogini seuraavalla tiedolla:
Miss Savotar 2014 finalistit ovat huomenna tiistaina 17.6. Kuopion satamassa alkaen klo 19. Tulepa katsastamaan savon kauneimpia naisia sekä juttelemaan. Paikalla on myös kuopiolainen verkkoaikakausilehti Live24magazine sekä minä myös. Samalla voit katsastaa oman suosikkisi ja äänestää häntä Miss Savotar -kauneuskilpailun päämediasponsorin Kuopion kaupunkilehden kesänumerossa. Siellä finalistit esitellään kuvineen. Linkki Kuopion kaupunkilehden näköislehteen alapuolella. Klikkaa siis ”Kesäextran näköislehteen”, jossa missifinalistit esitellään sivuilla 56-57. Äänestä missisuosikkiasi!



Eipä tässä tällä erää muuta missikisojen tiimoilta.
Toivotan Sinulle tässä vaiheessa tulevaa - rentoa, hauskaa sekä turvallista Juhannuksen aikaa!

tuija
ps. Oman Juhannukseni vietän tyttäreni kanssa kaupungissa näillä näkymin. Toinen tytttäreni viettää sen Ghanassa.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

MISS SAVOTAR 2014 FINALISTIT



MISSIKAUNOTTARET NUMEROJÄRJESTYKSESSÄ:

1.    HANNA KURONEN|

Opiskelija Kuopion klassillisessa lukiossa. Ikä 18-vuotta. Pituus 173 cm ja paino 63 kg.

2.    KATARIINA VÄISÄNEN

Päihdeohjaaja Iisalmesta. Ikä 21 vuotta. Pituus 163 cm ja paino 60 kg.

3.    NANNI ARGILLANDER 

Opiskelija Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiossa. Ikä 18-vuotta. Pituus 174 cm ja paino 58 kg.

4.    KATJA RÖNKKÖ

Merkonomi Iisalmesta. Ikä 25-vuotta. Pituus 172 cm ja paino 58 kg.

5.    VALERIYA GOGUNSKAYA

Liiketalouden opiskelija Kuopiosta. Ikä 21 vuotta. Pituus 165 cm ja paino 55 kg.

6.    EVELIINA RAJALA

Liikuntalääketieteen kandidaatti, kosmetologi Kuopiosta. Ikä 28 vuotta. Pituus 167 cm ja paino 49 kg.

7.    ROSA ESKELINEN

Laitoshuoltaja, (syksyllä opiskelija) Kuopiosta. Ikä 20 vuotta. Pituus 173 cm ja paino 62 kg.

8.    IDA REPO

Farmasian opiskelija Kuopiosta. Ikä 21 vuotta. Pituus 173 cm ja paino 55 kg.

9.    MARIANNE RÄISÄNEN

Tämän kevään ylioppilas Kuopiosta. Ikä 18 vuotta. Pituus 174 cm ja paino 58 kg.

Missiehdokkaat voit käydä katsastamassa minun facebook seinältäni ja Kuopion kaupunkilehdestä (paperiversio sekä verkosta), linkki:

Muista äänestää omaa suosikkiasi! terkuin. tuija 

ps. Miss Savotar 2014 missifinalisteista ja heidän tekemisiään voit seurata Miss Savotar 2013 sivulta facebookissa. Käypä samalla tykkäämässä sivua, kiitos!